Fladalandet - Gunnarsörarna, Hanko 36,24km

Melontapäivä 7, retkipäivä 8



Start

Granskär



Fladalandet-Gunnarsörarna 36,24km



Päivitin Instaan leiristä seuraavasti:
"Aina kannattaa jättää positiivisen yllätyksen mahdollisuus. Heräsin kuudelta ja pääsin liikkeelle vielä miedoissa tuulissa. Pari ennusteen mukaista sadekuuroa tuli alas ennen päivän ainoaa maataukoa Granskärissä Hangon edustalla 22km kohdalla. Katselin sääennusteet ja googlasin pikaisesti jotain tietoa Gunnarsörarnan retkeilypuitteista. Retkipaikan vanha juttu kertoi pohjoisrannalla sijaitsevasta laavusta ja käymälästä. Deal. Söin nopeasti pari suklaapatukkaa ja kourallisen suolapähkinöitä, järjestelin kartat ja lähdin melomaan vastaiseen. Suomen eteläisimmältä pisteeltä oli perille reilut 5km, minkä pääsin etenemään käännöksen jälkeen mukavaan sivuvastaiseen. Ennusteen mukaan perillä kannatti olla mieluummin iltapäivästä. Päivän edetessä tuulet yltyivät keltaisiin nuoliin. Tämän pidemmälle ei tänään päässyt, mutta eipä ole aikaisemmin perustettu leiriä kolmelta päivällä. Pyykki riehuu narulla ja pyykkipojat yrittävät roikkua perässä. Earit korvissa päiväunet ja nyt kokkailemaan. Huomenna aurinko paistaa, tuulet ovat melottavia ja kokka käy kohti luodetta ja Kasnäsin venesatamaa, missä vesitäydennys. Mukavaa viikonloppua!"

Olin pohtinut yöunista nipistämistä vielä lisää, mutta päädyin heräämään kuudelta ja tavoittelemaan Hangon läntisen selän reunalla sijaitsevaa saariryhmää siitä mitään etukäteen tietämättä. Palautuakin täytyy ja liian lyhyillä unilla ei ole keskittyminen ja tasapaino niin hyvä ja haavereillakin korkeampi todennäköisyys. Matkaa tehdään päivä kerrallaan ja seuraavat mielessä. 

Gunnarsörarnaa eivät tunteneet käyttämäni Maanmittauslaitoksen tietokantoja käyttäjät palvelut Retkikartta tai Karttaselain. Onneksi Google tiesi. Täällä on hyvät puitteet, mm. uusi venelaituri kävelyramppeineen, jossa oli purjehtiva pariskunta lähdössä, kun kävin purkkilounas kädessä heitä jututtamassa.

Päivän melonta oli taas enemmän aikaa eli säätä vastaan etenemistä kuin leppoisaa retkeilyä. Mutta tänään nähtiin taas matkan varrella kertyneen osaamisen hyödyt. Ultraurheilusuorituksissa on oppinut kuuntelemaan kehoa ja reagoimaan ennakoiden. Toimintakyvyn tarkkailu ja suorityskyvyn ylläpito toimi tänäänkin.

Granskäriä lähestyessä 22km kohdalla alkoi vasenta takareittä kiristää. Otin rannassa heti kaksi suolatablettia ja urheilujuomaa päälle. Suolapähkinät ja suklaapatukat toivat tarvittavaa lisäenergiaa ja suoloja. Pysähdyin viimeiselle lyhyelle kelluntatauolle kalliorantaan Hangon merivartioaseman edustalle ja otin päiväluukusta kaksi kofeiinitablettia ja Dexalin kolanmakuisen urheilugeelin, jossa on myös kofeiinia. Olo oli nuutunut ja nyt piti vetää viimeinen pätkä luoteisen saariryhmän pohjoiselle rannalle. 


Hanko






Reitti kulkikin mukavasti pienempien saarten ja luotojen ohi ja aallot olivat pienemmät kuin Hankoniemen kärjessä. Laavun tarkka sijainti löytyi sekin googlella Hangon kaupungin sivulta. Laitan karttakuvan tähän ja suosittelen käymään. Täällä on luontopolku, jonka pitkospuut ovat kuulemma kuluneet.

Laavuranta



Venelaiturin sijainti

Virtaa riittää 

Päivän lukemat



Huomenna sunnuntaina täydennän vedet Kasnäsissä ja jatkan yöksi kohti Nauvoa ja pientä saariryhmää retkeilypalveluineen. Päästään viidenkympin päivämatkoihin ilman liiallista venymistä. 



Päivän reitti kartalla:


Fladalandet - Granskär

ä
Granskär - Gunnarsörarna


Kommentit

Lähetä kommentti