Rannikkomelonnan jälkilöylyt
Melonnan päättymisestä on jo reilut neljä viikkoa. Jatkoimme perheellä Lapin lomalle kahdeksi viikoksi. Palautuneelta tunnuin jo seuraavalla viikolla. Vaimo totesi maaliintulon jälkeisenä päivänä, että olet varmaan väsynyt, kun suunnittelimme menoja, johon totesin, etten ole erityisen väsynyt, kun olinhan pitänyt lepopäivän ennen Tornioon saapumista. Matkalla palauduin mielestäni hyvin jokaisesta noin 50km päivästä ja pisimpien yli 65km päivien jälkeen osuneet lepopäivät tuntuivat hyvältä. Pahiten rikki olin retken kolmannen päivän jälkeen, kun olin tullut kolmessa päivässä Virolahdelta Helsinkiin 167 kilometriä, joista 66km viimeisenä päivänä vähillä yöunilla. Ennen retkeä olin melonut keväällä vain neljänä päivänä yhteensä 81,3km. Luotin kuitenkin pohjatreeniin ja kehon sopeutumiskykyyn. Kaikilla rannikkomelojilla kunto on noussut ja päivämatkat pidentyneet viikkojen kuluessa.
Facebook muistutti kesken suorituksen vuoden takaisesta päivityksestä:
3.6.2021
"Tuomas-poijjaan seikkailut elämän karkkikaupassa jatkuvat, kun pääsen vuoden päästä pitkäaikaisen haaveen kimppuun: melomaan soolona Suomen rannikon Virolahdelta Tornioon.
Hain Welhonpesästä omaksi merikelpoisen retkikajakin, jolla tein ensimmäisen sooloretken viime viikonloppuna. Kajakki sopii myös vaimon käyttöön, joten pulkka saanee lähivuosina runsaasti ulkoilua.
Itse Sinivalkonauhamelonnan suoritukseen aikaisempiakin haasteita tukenut Welhonpesä tarjoaa tilavamman ja nopeamman kajakin pitkään meriretkeen. Seikkailun startti on toukokuun lopussa 2022 ja Torniossa olen perillä juhannuksen tienoilla. Tarvittavia varustetäydennyksiä on tehty viime vuodesta lähtien ja tästä eteenpäin kaikki mitä teen ja liikun, tähtää siihen, että tuleva seikkailu onnistuu turvallisesti ja suunnitellussa aikataulussa.
Pitkät suoritukset ovat aina samalla matkoja mieleen, odotan matkasta eräänlaista meripyhiinvaellusta. Harva rannikonmeloja koukkaa matkallaan Ouluun, mutta torikahvit vanhoja tuttuja moikaten on varmasti hieno kokemus, jota odotan.
Taidan pitää reissublogia fiilisten tallentamiseen myöhempiä muisteluja varten ja jakaa samalla kokemuksia muidenkin seikkailuja suunnittelevien käyttöön.
Kerrytän tämän kesän tarvittavia merimelonta- ja retkeilytaitoja ja ensi talvi menee sisäsoudellen, voimaillen, joogaillen ja hiihtäen.
Rannikonmelonta omalla huollolla on pitkä fyysinen suoritus; 50km melontaa joka päivä kuukausi putkeen tarkoittaa kumuloituvaa kuormaa ja on ultrailleellekin täysin uutta ja jotain, mihin lähtiessä kroppa ei voi olla liian hyvässä kunnossa. Edessä on siis reippaasti ulkoilua. Vamos!"
Merimelonnat jäivät viime kesänä vähiin, mutta muilta osin projekti meni oikein mukavasti.
Juhannusaaton maaliintulopäivitys sai huomiota Twitterissä ja MTV Uutisten toimittaja otti yhteyttä tehdäkseen jutun. Melonta olisi saanut varmasti enemmänkin mediahuomiota, mutta vedin viestinnän sillä periaatteella, että koska tempauksen tavoite ei ole hyväntekeväisyys eli yleisön lahjoituksiin vetoaminen, en pidä siitä omaa somea enempää meteliä. Melonnan julkistaminen isommin ennen starttia olisi myös varmaan lisännyt majoitusta tarjonneiden määrää. Nyt sain apua kollegoilta, joille kerroin retkestä alkumatkalla.
Jutussa mainittu kännykän Bluetooth-toiminnon pimeneminen ratkesi reissun jälkeen sillä, että käynnistin kännykän uudelleen. Tarkoitus oli ollut kuunnella podcasteja hyvillä säillä, mutta se jäi sitten tekemättä ja ehkä hyvä niin. Eräs kaveri oli sitä mieltä, että se oli pelkästään hyvä juttu ja että hänestä jokaisen 35-45 vuotiaan pitäisi jossain vaiheessa hypätä kuukaudeksi pois oravanpyörästä ja arkikuvioista miettimään vain itseään. Antaa hyvin perspektiiviä asioihin.
Täydensin juhannuksen jälkeisellä viikolla blogiin jokaisen päivän loppuun karttakuvat kuljetusta reitistä. Reittikuvaus löytyy aika hyvin myös blogikirjoituksesta kuvateksteineen sekä Instapäivityksistä kultakin päivältä. Useimmat Instapäivitykset sisällytin myös blogiin, koska laadin harvemmin kahta tekstiä samasta päivästä ja usein tein pitkästä päivästä lyhyen summauksen ensin Instaan, joka myös lataa kuvat blogia nopeammin.
Retken etapit ja yöpymispaikat:
1 56,40km Lehmäsaari, Kotka teltta
2 44,62km Sandö, Loviisa teltta
3 65,88km Vuosaari, Helsinki koti x2
Kotitauko
4 44,10 km Skorvan, Kirkkonummi, teltta
5 47,35km Elisaari, Inkoo, mökki
6 40,64km Fladalandet, Tammisaaren saariston kansallispuisto/Raasepori, teltta
7 36,24km Gunnarsörarna, Hanko, laavu
8 47,44km Notvarpharun, Saaristomeren kansallispuisto/Parainen, autiotupa
9 47,94km Taipalus, Rymättylä/Naantali mökki x2 429,4 = 33% 1300km:stä
Taipalus-tauko
10 68,86km Karhuluoto, Uusikaupunki 8.6, teltta
11 43,47km (15km pummi) Vähä-Haurunen, Uusikaupunki, autiotupa
12 72,63km Tahkoluoto, Pori, kotimajoitus
13 58,02km Skaftungin uimaranta, Kristiinankaupunki, teltta
14 59,18km Gåshällanin luontoasema, Närpiö, mökki
15 57,33km Åminne, Maalahti, teltta
16 64,90km Västerö Söderskatan, Vöyri, (autiotupa) tuleton päivätupa
17 52,20km Lillsandin uimaranta, Uusikaarlepyy, teltta
18 54,88km Kokkola Camping, mökki x2
3. lepopäivä Kokkolassa
19 51,34km Koivukari, Rahjan saaristo/Kalajoki, autiotupa x2
4. lepopäivä Koivukarissa
20 74,03km Kuusisaari, Raahe, taukotupa
21 56,27km Varjakka, Oulunsalo/Oulu, kotimajoitus
22 75,8km Ryöskärinkalla, Kuivaniemi/Ii, kota x2
5. lepopäivä Ryöskärinkallalla
23 54,73km Tornio
Tarkistuslaskennassa melontamatkaksi tuli 1274,25km
23 melontapäivää = 55,40km/pv
28 retkipäivää = 45,50 km/pv
5 taukopäivää (lepo-sää)
Majoitus/yötä:
8 teltta
6 mökki
5 autiotupa
4 kotimajoitus
2 kota
1 laavu
1 mörskä eli taukotupa Kuusisaaressa
Kansallispuistoyöt 3:
Tammisaaren saariston kansallispuisto
Saaristomeren kansallispuisto
Selkämeren kansallispuisto
Omaan kansallispuistojen listaan (20/41) tuli kaksi uutta paikkaa, Tammisaari ja Selkämeri. Lasken puistoja yöpymisten mukaan.
Palaute rannikon meloneilta
Sain retken jälkeen viestin parilta rannikon meloneelta. Oli mukava ja hyväksi oppimisenkin kannalta kuulla kokeneempien näkemys omasta projektista, jossa hypättiin osin itselle uusille alueille. Eräs rannikon melonut kommentoi, että oli viisas ratkaisu meloa vähillä maatauoilla, jotka käytännössä tarkoittavat aina puolesta tunnista kahteen taukoa etenemisestä. Pitkät päivämatkat mahdollistivat sen, että liian kovaan keliin ei tarvinnut lähteä ja sain riittävästi unta. Tämä kohta oli osuvasti sanoitettu ja jaan näkemyksen täysin: ”Rannikon melonta on hieno suoritus, joka varsinkin yksinmelottuna lisää itsetuntemusta niin fysiikan kuin psyykenkin osalta ja jättää ihmiseen jäljen. Olet toki tehnyt monia muita huikeita ultrasuorituksia, mutta uskon, että palaat rannikolle ajatuksissasi vielä vuosienkin kuluttua.”
Matkaa seuranneen palautteen lisäksi tuntui hyvältä lukea toisen kokeneen merimelojan ja matkaa seuranneen toteamus: ”Helvetin komea suoritus.”
Haluan tällä blogilla tarjota seuraaville seikkailijoille kokemusperäistä tietoa ja rohkaisua tarttua toimeen ja lähteä omalle (meri-)seikkailulle. Lähdin reissulle fyysisesti ja henkisesti valmistautuneena, enkä halunnut lykätä suoritusta enää seuraavaan kesään. Tein tarvittavia hankintoja niin, että pari isompaa laskua erääntyi vasta maaliintulon jälkeen. Sitku never happens.
Blogin lisäksi julkinen somepäivittäminen retkeltä ja sen etenemisestä oli hyvä tapa pitää itsensä keskittyneenä suoritukseen. Joku toinen voi ottaa paineita tavoitteen julkisesta kertomisesta, mutta itselle kyseessä on ollut aina keino sitoutua tavoitteeseen, sekä itselle ainutlaatuisen ja positiivisen kokemuksen jakamisesta muille. Siihen mennessä, kun olen kertonut julkisesti projektista ja tavoitteesta, olen jo tehnyt pohjatöitä niin pitkälle, että juna on jo liikkeellä. Paineet eivät silloin tule ainakaan ulkopuolelta. Tiedän suunnilleen, mikä on mahdollista, ja varmistan treenillä, suunnittelulla ja varustautumisella, että tavoite on tehtävissä.
Tornioon saapumisen jälkeen saamani palaute oli pelkästään positiivista. Ihmiset tunnistavat vaativan suorituksen sellaisen nähtyään. Mieltä lämmitti erityisesti kokeneiden melojien onnittelut. Moni kokemattomampi liikkuja kyseli, oliko keskeyttäminen missään vaiheessa mielessä tai kyseenalaistinko melomisen mielekkyyttä matkalla. Pitkään valmistellutta retkeä ei kuitenkaan kovin helposti keskeytetä pelkkään hetkelliseen mieliharmiin. Neljässä viikossa ehtii nähdä ja kokea luonnon ja mielen myrskyt ja kun sen jo aikaisemmista pitkistä suorituksista tiedosti, koettelemukset oli kevyempi elellä yli. Retkelle ei myöskään ollut lähdetty saunaillan jälkeisestä vedonlyönnistä, vaan motivaatio on lähtenyt syvältä itsestä ja ehtinyt kypsyä vuosia. Esim. urheiluvamman olisi pitänyt olla vakava, jotta suorituksen jatkaminen olisi ollut uhattuna. Mahdolliselle vaurioituneelle kajakille olisi löytynyt varmasti parissa päivässä korvike loppumatkan ajaksi. Pään sisäistä tilaa valotinkin jo maaliintulopostauksessa. Aika zonessa mentiin tälläkin kertaa.
Olen lukenut kaikki julkiset rannikon melonnan kertomukset, useammat moneen kertaan, ja seurannut viimeiset yhdeksän vuotta sinivalkonauhaa meloneiden matkan etenemistä reaaliajassa ja saatavilla olevista medioista. Tapoja retkeillä on monia ja vaikka keskityinkin omilla ultrapohjilla enemmän fyysiseen suorittamiseen, melonnasta eikä näin pitkästä retkestä saa koskaan pois sen ympäristöä, suomalaista luontoa. Luonnon kuvausta ja luontokuvausta olisi tullut blogiinkin enemmän, jos olisin osaavampi lintubongari tai omistaisin kännykkää paremman kameran. Lähdin matkalle mittaamaan itseäni, mutta myös nauttimaan luonnosta ja pitkästä vaelluksesta yksin. Jos matkasta olisi halunnut ottaa vielä enemmän irti, olisin voinut lukea jonkun kirjan ja katsoa dokumentin rannikon historiasta. Nyt tutustuin paikkoihin etukäteen tiedustellessa ja reittiä suunnitellessa sekä matkalla, kun ne osuivat kohdalle meloessa tai leirissä nettiä selaillessa.
Seuraajapalautteessa kysyttiin, mitä kaikkea opin kokonaisuudesta ja mitä opin ja millaista oli henkisesti? Mille pätkille haluaisin palata?
Opin paremmaksi merenkulkijaksi, merimelojaksi ja melontaretkeilijäksi, mikä oli myös matkan tavoitteita. Itsestä oppi taas uutta ja näitä havaittuja ja opittuja elämää parantavia taitoja haluan ja pyrin siirtämään päivittäiseen elämiseen. Stoalaista mielentyyneyttä, itsensäjohtamista. Sain neljä viikkoa meriterapiaa. Henkisesti pitkä fyysinen matka yksin uudessa ympäristössä oli antoisa eli välillä raskasta, useimmiten todella mukavaa ja nautittavaa, kun huoltamiseen panosti ja mielen piti positiivisena. Yksin koettu merivaellus on oiva metafora ihmiselämästä.
Pitkän suorituksen jälkeen sitä herkistyykin eri tavalla eri asioille. Törmäsin retken jälkihöyryissä hyvään sitaattiin:
Yksin retkeilevä kokee ympäröivän luonnon vahvemmin ja kuulee itseään paremmin, kun toinen ihminen (tai koira) ei ole vaikuttamassa kokemukseen. Suosittelen jokaista kokeilemaan soolovaeltamista edes kerran elämässä, vaikka jo tänä vuonna.
Katsoin vasta nyt viime vuonna julkaistun ja kehutun dokumentin 14 huippua, joka kannattaa katsoa, jos rannikonmelonnan tyyppiset projektit kiinnostavat. Project Possible.
www.netflix.com/fi/title/
Seikkailun jokamiesluokka -podcastissa on ollut monta hyvää vierasta, joiden kokemuksia myös hyödynsin reissun suunnittelussa.
Neljä retkeä läpi Suomen -kirjan kirjoittanut Erkki Lampén sanoitti pitkien retkien mielenmaisemaa.
Suomen halki meloneen Jukka Saukon haastattelu kertoo hyvin pitkän retken kokemuksista, joihin on helppo samaistua.
Miltä meri ja rannikko näyttää nyt, kun sen on mennyt kokonaan läpi? – Meri ei jännitä samalla tavalla, kun siellä on viettänyt aikaa. Luonnonvoimia on hyvä kunnioittaa ja merelle kannattaa lähteä aina vain riittävän hyvin varustautuneena. Meloin Suomen rannikon eli näin rannikkoa, mutta paljon olisi vielä nähtävää ja koettavaa. Onhan se pitkä matka, mutta päivä kerrallaan useimpien tehtävissä.
Mille pätkille haluaisin palata?
– Paljon jäi vielä rannikolla koettavaa. Paikat, johon olen ensimmäisenä palaamassa, ovat Itäisen Suomenlahden kansallispuisto eli Ulko-Tammio, Suuri-Pisi jne. Saaristomeren kansallispuistossa saatamme viettää jo ensi juhannusta ja Vaasan edustalla Merenkurkun maailmanperintöalueeseen voisi tehdä joskus vaikka viikon melontaretken. Oikeastaan kaikkialla, missä on paljon saaria ja edes joitain retkeilypalveluita, olen kiinnostunut meloen palaamaan.
Rannikon fyysiset jäljet
Lupasin viimeisen etapin blogauksessa käydä myöhemmin läpi matkalla koettuja fyysisiä vaivoja, joille en halunnut antaa julkista huomiota kesken matkanteon. Mitään liian isoja jumeja tai kulumia ei ollut kertynyt maaliin mennessä. Oikea kämmen oli känsöittynyt, mutta siihenkään en laittanut urheiluteippejä matkalla. Jos käsi alkoi hiertää, huuhtaisin sen meressä. Öiksi hieroin käsiin Erioil-kosteusvoidetta, joka imeytyi vauhdilla. Tämä riitti siihen, että kädet palautuivat riittävästi seuraavaan päivään. Vasemman jalan akillesjänne hiertyi melontatossun kupin reunasta niin, että se alkoi olla kivulias puolivälin tienoilla. Löysin ensiapulaukusta rakkolaastareita, joilla kipu ja ongelma hävisivät. Hartiat kipeytyivät heti ensimmäisinä päivinä, mutta vaiva pysyi kohtuullisena koko loppumatkan. Vasemman reiden ulkosyrjä samoin kuin pienimmät varpaat menivät tunnottomiksi jo ensimmäisinä päivinä, mutta vaivat pysyivät samanlaisena loppuun asti. Jos saa veikata, reiden tunnottomuus johtui ja johtuu edelleen jostain selästä säteilevästä hermosta. Päkiän painaminen jalkatukiin aiheutti tunnottomuutta pikkuvarpaissa. Kolme viikkoa myöhemmin vasen ulkoreisi oli edelleen osin tunnoton ja sitä poltteli muutaman kerran päivässä. Motoriikkaan tai voimantuottoon en ole havainnut sen vaikuttaneen. Ehkä vaivat ovat samanalaisia kuin pyöräiltyäni Vantaalta Ouluun elokuun alussa 2010. Kämmenpohjat painoivat pyörän ohjaustankoon, ja vaikka vaihtelin matkalla aktiivisesti otetta, pienimpien sormien päät olivat osin tunnottomat vielä lokakuussa. Ehkä joku hermo on ollut painuksissa ja elpyy vasta ajan kanssa. Pikkuvarpaiden päät ovat vielä osin tunnottomat, mikä teki viime viikon joogan tasapainoliikkeistä mielenkiintoisia.
Alkumatkasta jouduin melomaan kumisilla melontahansikkailla, mikä paksunsi otetta ja pakotti puristamaan melaa tavallista lujemmin, mikä kipeytti forkut. Rymättylän tauolta eli melontapäivästä 10 eteenpäin meloin pintavesien lämmittyä paljain käsin rennommin ja paremmalla tuntumalla.
Takareidet ovat tupanneet kiristymään meloessa, mitä varten otin mukaan jumppakuminauhan, jolla venyttelin takareisiä ja pohkeita selällään maaten jalkaa suorana pystyyn vetäen. Pakaroita venyttelin kahdella tavalla, ulko- ja keskiosaa. Muut venytykset tein aina lonkankoukistajille, pohkeille, etuolkapäille, epäkkäille ja rintalihaksille. Joskus tein venytykset myös leveille selkälihaksille, kun oli kahva, johon tarttua. Ennen venyttelyjä pyörittelin käsiä kaikkiin suuntiin. Joskus venyttelin takareisiä nostelemalla kantapäätä lantion korkeudella olleelle kivelle tai oksalle. Suuri puute luonnossa oli suoran tangon puuttuminen. Olisin halunnut venyttää selkärankaa, mutta oksa on aina epäsymmetrinen.
Ennen retkeä arvelutti oikea olkapää, joka kipeytyi keväällä avantoa hakatessa. Vasen takaolka on revennyt vähän ja esim. leuanveto kapealla kahvalla ei onnistu ja kipua tuntuu, kun kädet päästää suoriksi ala-asentoon. Oikea takaolkapää kipeytyi kauden ensimelonnoissa käytetystä kuppimelasta, mutta matkalla kauhoin vanhalla Bracan Typhoon 60:llä ilman kipuja alusta loppuun.
Lähtörannassa kajakkia nostellessa alaselkää vihlaisi, mutta oireita oli vain ensimmäisenä päivänä. Näistä kaikista tuntemuksista ajantasaisesti kertominen olisi varmuudella ohjannut ihmisten huomiota pessimistisempään suuntaan.
Merinovillasukat ovat mukavat ja hajuttomat ja sopivat siksikin hyvin pitkille retkille. Alkumatkalla kuitenkin häiritsi haisevat jalkaterät. Melontatossuissa ja kuivapuvun sukan läpi päässeessä merivedessä muhineet jalat löyhkäsivät vielä kahden saippuoinnin jälkeen. Hajuongelma poistui matkan edetessä. Tai sitten vain totuin siihenkin.
Pitkä fyysinen retki on toistuvaa epämukavuuden sietoa ja voittamista. Retkisuihku lämpimällä vedellä olisi asia, jonka korjaisin vastaavalle reissulle. Niitä hetkiä en kaipaa, kun saavuin Skaftungin uimarannalle kovassa tuulessa kamat märkinä ja juoksin kajakilta rannan reunan puiden luo tuulensuojaan edestakaisin kamoja kantaen, jotta lämmöt pysyivät päällä. Nopea kuuma kaakao termarista ja vaihtovaatteet kuivasäkeistä, ja leirin pystytys oli taas mukavaa. Pitkän päivän päätteeksi energiat olivat usein vähissä, mutta lämmöt sai päälle ravinnosta, kuumasta juotavasta ja kuivista vaatteista. Untuvatakki ja merinopipo ovat täysin sopivia vaatteita Suomen kesään. Loppujen lopuksi kurjuutta ei pitkään kestänyt. Pisin myräkkäpäivä oli Porkkalanniemen ylitys ja noin 7h melonta.
Nautinto syntyy usein kontrasteista. Raskaamman päivän päätteeksi aallokon tai sateen jälkeen saunaan pääsy oli taivaallista ja kuivien vaatteiden pukeminen uuden melontapäivän aluksi luksusta. Muistelen edelleen lämmöllä Elisaaren ja Gåshällanin huoltopisteitä.
Pitkällä retkellä ihminen laskeutuu luontoon, käytös on helpommin kursailematonta ja perusasiat on hoidettava ympäristöstä välittämättä. Porin emäntä kutsui rannikonmelojaa elämäntapaintiaaniksi ja sellaista se vähän olikin, vaikka meno oli pitkälti suunniteltua ja valmisteltua. Tästä esimerkkinä oli peseytyminen Åminnen uimarannalla, missä nuoriso istuskeli hyppytornissa ja laiturin kaiteilla iltaa viettäen. Kävin kaikessa rauhassa viereiseltä laiturilta naku-uinnilla, kun päivän liat oli huuhdeltava pois.
Retkellä vakiintunut unirytmi seurasi vielä jonkin aikaa Tornioon saapumisen jälkeen. Heräilin ensimmäiset kerrat aamuyöstä ja jatkoin unia. Yöuni oli katkonaista eli kroppa kävi vähän kierroksilla vielä neljä päivää retken päättymisen jälkeen. Matkalla nukuin tavallisesti 6-8 tuntia yössä. Retken jälkeen uniin vaikutti osaltaan myös koko Suomea hellinyt ja Lappiin asti yltänyt helle ja se, ettei Äkäslompolon mökissämme ollut viilennystä.
Varustelista
- teltta MSR Elixir v2
- makuualusta Exped Synmat 7 MW
- makuupussi Mammut SphereSpring, 3 vuodenajan untuvapussi
- makuupussipussilakana Cocoon Coolmax
- retkityyny Exped Air Pillow M, lasten tyynyliina puuvillaa
- kaksi retkipyyhettä, Miltec + Biwak Outdoor
- Savotta avaruushuopa
- DD Hammock SuperLight tarppi 3x2,9m
- retkituoli: Heliox Chair One
- keitinsetti Trangia 25-3, jonka sisällä: Sea to Summit 10L “tiskiallas”, kokoontaittuva paistinlasta MSR, tiskiharja (varsi katki), kaasupoltin, pakastepussissa pieni Fairy-pullo ja tulitikut, titaaninen spork, taittomuki
- Trangian metallinen lautanen + leikkuulauta-siivilä
- varakeitin MSR Pocket Rocket 2
- ruokatermos Thermos Stainless King 710ml
- termospullo Thermos Midnight Gold 500 ml, jonka kyljessä 22cm pitkä titaanilusikka minigripissä
- metallimuki 3dl
- 450g kaasupullo x2, ensimmäinen riitti 18. melontapäivän aamuun
- vedenpuhdistin MSR Hyperflow Microfilter (jäi käyttämättä)
- kenttäpullo 1L
- Nalgene 1L vesipullo
- 2 x Ortliebin 4 litran vesisäkki, Sea to Summitin 4 (3L) litran säkki, Camelbakin 3 litran juomasäiliö letkulla urheilujuomalle
- kokoontaittuva istuinalusta
- muovinen henkari anorakin kuivattamiseen
- puukko: Terävä Jääkäripuukko 140
- retkikirves: Fiskars X7
- retkisaha: Bahco kokoontaittuva
- Leatherman Wave -monitoimityökalu
- ensiapulaukku: desinfiointilappuja, teippiä, laastaria, tulitikut, avaruushuopa, pinsetit, siteitä, rakkolaastaria, kipulääkkeitä (Voltaren Rapid, Panacod, Ibumax 400, vatsalääke)
Melontavarusteet:
Kajakki Tiderace Pace 17 Tour Welhonpesältä,
Mela Braca Typhoon 60
Turvallisuusvarusteet:
retkiliivit Hiko Cinch, neopreeniaukkopeite + vara-aukkopeite + sokkopeite, melakelluke, pumppu, varamela TNP Wolferine, kuivapuku Ursuit MPS
Suunnistus: laminoidut tiekartaston 1:200 000 kartat, joihin merkattu mahdollinen reitti sekä huoltopaikat. Karttataskussa 1:50 000 maastokartat, jotka saatu Suomen Retkimelojilta. Kannella aina Garmin 64s -GPS-laite, Silva kansikompassi klipseillä, Suunnon kompassi karttataskussa
Elektroniikka:
- em. GPS + ladattavat 2000mAh varaparistot
- otsalamppu Petzl Actik Core
- virtapankit: Anker Powercore 20100mAh, Intenso XS20000
- Anker 21W kokoontaittuva aurinkopaneelisetti
- Garmin XT910 rannetietokone
- puhelin Samsung Galaxy A5
- matkaradio pattereilla
Vaatteet:
Delta-melonta-anorakki, Marmot Minimalist-kuoritakki, Marmot Precip Eco Pant-kuorihousut, Lundhags Traverse 2-retkeilyhousut, Asicsin windstopper-juoksutrikoot, neopreeniset ¾ melontahousut ja Särmä-sadeviitta, joka oli harvoja esineitä, jota en matkalla käyttänyt.
Merinovillaisia boksereita ja sukkia 6 paria (Särmä/Devold), kahdet villasukat, merinopitkähihaisia 4, lyhythihaisia 3, kevyt fleecepaita kauluksella (jäi kotitauolle), merinopitkät kalsarit x2, juoksupaita lyhyt- ja pitkähihainen, kompressiosukat, urheilubokserit, merinovillainen kypärälakki, Särmä merinopipo, Welhonpesän melontalakki, Särmä TST lierihattu aavikko M04, Varustelekan lippis, merinoputkikauluri, Buff x3, villasormikkaat, fleecesormikkaat, uimahousut.
Jalkineet:
melontatossut Hiko Surfer, crocsit, Salomon Alphacross 3 Gtx-maastojuoksukengät
Käsineet:
melontasormikkaat kumiset + neopreeniset, Wonder Grip työkäsineet rautakaupasta, nylon-tuulisuojat käsille.
Kiinnitystarvikkeet:
- 2 mustekalaa
- 6 irtohihnaa 60-150cm
- pyykkinaru nailonia 10m
- 6 pyykkipoikaa
- heijastavaa teltannarua 10m
- 6m kansiköysi, jossa päissä Black Diamondin karbiinihaat
- rullat mustaa Gorilla- ja alumiiniteippiä kajakin pohjan paikkaukseen/korjaukseen
- 10 nippusidettä
- pikaliimatuubi
- 4 hakaneulaa
- rulla mustaa sähköteippiä
- 10m rautalankaa
- kolme polkupyörän sisäkumista leikattua lenkkiä, 1 hiuslenkki
Toilettipussi:
Hammasharja, hammastahna, lankaa, 30 aurinkorasva, shampoo, urheilusaippua, valkovaseliini, hydrokortison, kasvovoide, hyttysmyrkky roll-on
Vitamiinit ja lisäravinteet:
D-vitamiini 50, multivitamiini, sinkki 15mg, Arthro Balans Plus-nivelille, urheilujuomana juomasäiliössä Polarpharman Gutzy Tropical, kofeiinitabletit
Ruokia oli lähtiessä neljä 8-13 litran kuivasäkillistä. Vaatteet mahtuivat kolmeen kuivasäkkiin. Ensimmäisen muonasäkin tyhjentyessä se toimi likapyykkisäkkinä. Pyykkiä pesin Rymättylän tauolla nyrkkipyykkinä mökin saunassa. Toinen koneellinen peseytyi Porissa kotimajoituksessa, kolmas Kokkola Campingin koneilla neljän euron hintaan ja viimeinen koneellinen Oulussa kotimajoituksessa. Mukaan oli pakattu tarkoitusta varten hankittu Orthexin punakorkillinen 0,25 litran säilytyspurkki, joka oli täytetty nestemäisellä pesuaineella, joka olisi riittänyt koko matkalle ilman kotipysähdyksiäkin.
Retkeilyn äärimmäisestä vakavuudesta
Havaitsin retken jälkeen keskustelun retkitiskiaineesta eräässä Facebook-ryhmässä, enkä halunnut jäädä sivustaseuraajaksi. Joku oli lähdössä Lappiin vaellukselle ja oli pakkaamassa mukaan pienen minipullollisen Fairya. Ensimmäinen kommentoija tuli opastamaan erehtynyttä puhdasoppisten luontoihmisten polulle ja ehdotti, että eikö sen kuitenkin pitäisi olla biohajoavaa pesuainetta. Otin omalle neljän viikon vaellukselle pienen kierrekorkillisen pullon (ehkä 20ml) vihreää Fairya, josta käytin ehkä 1/3 koko matkan aikana. Usein pesuun riitti ns. raakatiskaus rannassa eli kylmällä vedellä ja tiskiharjalla. Astioiden rasvoittumista ehkäisin mm. juomalla rypsiöljyä suoraan pullon suusta kaatamatta sitä puuron sekaan. Rasvaisempi kattila saattoi puhdistua vettä kuumentamalla ja joskus, mutta säännöllisesti käytin myös muutaman tipan Fairya puhtauden vuoksi. Taisin onnistua, koska matkan aikana en kokenut yhtään ruokamyrkytystä tai muuta vakavampaa vatsatautia. Osaava retkeilijähän tiskaa astiat aina rannassa tai selvästi maalla ja imeyttää harmaat vedet maahan. Suoraan veteen ei päästetä koskaan ruuanjämiä tai harmaita vesiä.
Tämä keskustelu eteni niin, että useampi ryhmäläinen tuli saarnaamaan, miten tulisi käyttää vain biohajoavaa pesuainetta, kun sellainen on olemassa ja kun muiden kemikaalien haitallisemmat vaikutukset ovat tiedossa. Pysyin kuitenkin suhteellisuudentajuisena, kannassani ja logiikassani: jos tiskiaineen päästäminen ympäristöön on niin ehdottomasti minimoitava, miten käsittelemme kunkin aiheuttaman kokonaiskuormituksen: joku ajaa autolla yksin Lappiin, toinen ei lennä koskaan jne. Esitin perustellun jatkokysymyksen kuinka moni teistä retkeilijöistä esipesee itsensä käyttämistänne deodoranteista, hyttysmyrkyistä, parfyymeistä ja meikeistä ennen erämaalampeen pulahtamista? Varmaan aika harva. Vastaavasti jos pienessä saaressa on jo telttasaunatarpeet ja toistakymmentä epävirallista nuotiopaikkaa ja teet yhteen niistä tulet makkaranpaistoon, niin kuinka suuresta rikoksesta on lopulta kyse? On varmasti ihanaa olla oikeamielinen luonnonystävä ja paljasjalkahippi, mutta joku suhteellisuudentaju olisi hyvä säilyttää tässäkin.
Kajakin pakkaus
Mukana oli kaksi Ortliebin kestokuivasäkkiä. 22-litraisessa oli teltta ja 13-litraisessa majoitusvälineet: makuupussi, retkipyyhkeet, makuupussilakana, makuualusta + täyttöpussi, retkityyny ja siihen sopiva lasten tyynyliina.
Istuinaukon edessä kannen 3L päiväluukussa oli pienevästä (pähkinät, suklaata, patukoita, urheilugeeli jne.), suolatabletit, kofeiinit, melontahanskat, käsien tuulisuojat ja putkikauluri.
Kansiköysien välissä oli edessä litran kenttäpullo, keulassa varamela ja solumuovirullat eli ”lötköpötköt” ja takakannella selän takana pelastautumisvälineet, rulla ohutta solumuovista retkipatjaa sekä kiinnitysköysi. Neopreenisen aukkopeiton kumiköysissä olivat matkalla kiinni Ortliebin karttatasku, jossa maastokartat ja Garminin GPS sen sivussa. Rantautuessa siirsin tavarat sylistä kannen kumiköysien väliin.
Melontaliivien rintataskuissa pidin kännykkää, päivän kahta suklaapatukkaa, buffia, geelipakkausta ja käsipyyhepaperia. Liivit olivat muilta osin tyhjät.
Istuimen selän takana oli 3L Camelbakin juomasäiliö, sokkopeite ja geeli-istuinpehmike. Juomasäiliön letkun vedin aukkopeitteen ja takin sekä melontaliivien välistä ylös ja ”lukitsin” letkun pään vetoketjun kylkeen liivien väliin. Yksi juomasäiliöllinen riitti kolmelle melontapäivälle, joten mukaan varattuja juomajauheita (15) jäi reilusti yli.
Päiväluukussa (44L) selän takana oli punainen kuivasäkki, ”päiväsäkki” (n. 3L), jossa oli mm. monitoimityökalu, varakaasukeitinrasia, käsidesi, otsalamppu, lompakko, CAT-kiristysside, pikkusikarit, sytytin, korjausrasia jne. ja johon lisäsin maihinnoustessa ensiapulaukun, WC-paperin ja käsipyyhkeitä. Luukussa oli yksi vesisäkki, Fiskarsin kakkalapio, pussillinen irtohihnoja, mustekaloja ja narua, syötävää, vesipullo, varakaasupullo, suklaapatukoita ym. sälää.
Päiväluukun takaseinää vasten sijoitin käsipyyhepaketin, joka oli repäisty auki yläosastaan. Systeemi osoittautui käteväksi pitäen paperit helposti saatavilla ja kuivina kaikissa keleissä. Muovipussiin pakattu talouspaperirulla olisi voinut kastua helpommin, eikä paperiarkkia saa katkaistua yhdellä kädellä. Tämä malli jää käyttöön perheen tulevilla retkillä.
Takaluukun (89L) perälle eli kärkeen työnsin majoitusvarusteet kuivasäkissään. Luukun toisessa päässä pohjalla oli laminoidut kartat ja listat reitin huoltopaikoista. Näiden päällä Salomonin lenkkarit muovipussissa ja päällimmäisenä kuivapuku säilytyskassissaan, jota säilytin takana siksi, että puin sen päälleni aamulla, mikäli aioin käyttää sitä päivän aikana. Taakse pakattiin myös pari vaatesäkkiä ja kaksi kuivamuonasäkkiä, jotka tulivat perälle kiinni majoitussäkkiin. Retkituolin ja sen jalkojen päihin tulevat tennispallot (4) pakkasin tyhjiin tiloihin. Muovinen henkari tuli joko kajakin etu- tai takaluukkuun pohjaa tai seinää vasten. Jos vesisäkki oli täysi, se sijoitettiin aina pohjaa vasten ja mahdollisimman lähelle melojaa eli kajakin keskipistettä. Kestosäkit, joilla kannoin kamat leiriin, sijoitin aina etu- ja takaluukun reunaan pitkulaisiksi pyöriteltyinä helposti saataville.
Takaluukun päälle sijoitettiin aurinkopaneelisetti XL-kokoisessa Ortliebin karttataskussa (jonka valmistus on nyt kuulemma lopetettu) niinä päivinä, kun varavirtalähteitä piti ladata. Tavallisena aurinkoisena päivänä virtaa kertyi enemmän kuin GPS:än ja kännykkään tarvitsi yön aikana ladata.
Ravinto
Retkipäivän ruokarytmi oli useimmiten suunnilleen seuraava:
- aamupuuro, jossa pikakaurahiutaleita 125g/5dl vettä, päälle kourallinen suolapähkinöitä ja pari ruokalusikallista juoksevaa hunajaa, mukaan 2,5dl kuppi pikakahvia
- meloessa suklaapatukka Snickers/Maxi Tupla ja muutama suullinen urheilujuomaa, pari kourallista pähkinä-rusinasekoitusta
- lounas termarista (täysi 7dl), esim. pikamuussi 5dl/130g riisiä/pastaa, n. 150g jauhelihaa, lämminkuppi ja 150-200g kasviksia
- meloessa rivi suklaata (4 palaa), pari kourallista pähkinäsekoitusta, muutama suullinen urheilujuomaa, suklaapatukka Snickers/Maxi Tupla
- illan leirissä kattilallinen riisipohjaista ruokaa, 130g riisiä/pastaa, n. 150g jauhelihaa, lämminkuppi ja 150-200g kasviksia
- päivän aikana 2-3 huikkaa rypsiöljyä
- iltapalaksi ja lämmön lähteeksi 20cm tortilla, jonka päälle hunajaa tai Nutellaa/pähkinä-
suklaalevitettä, kupillinen Fazerin valmiskaakaota ja joskus rivi suklaata, joskus banaani tai omena
Kattilallinen puuroa tai riisipohjaista illallista oli usein niin kookas, että sen syömiseen meni puolikin tuntia. Matkalla oli mukana myös voita ja meetvurstia, mutta nämä jäivät alkumatkan leipäaamupaloille. Ne olisivat säilyneet viileää pohjaa vasten, mutta jostain syystä panostin mieluiten aamupuuroon.
Ravinnon riittävä saanti voi olla haasteellista ja 7-11 tunnin päivät liikkeellä vaativat helposti enemmän kuin kulkija jaksaa tankata. Veikkasin ennen retkeä, että paino voi tippua neljän viikon aikana 4-5kg ja tämä osui lopulta melko oikeaan. Painoin Oulussa ennen kahta viimeistä melontapäivää 72,9kg ja pääsin puntarille vasta muutama päivä retken päätyttyä. Paino oli vähän alle 74kg, kun se oli ollut lähtöä edeltävällä viikolla 77,7kg.
Syyt siihen, että valmistin matkaan neljä säkillistä kuivamuonaa yli kolmeksi viikoksi, oli omavaraisuus eli kaupoista riippumattomuus matkalla ja eväiden edullisuus. Samalla idealla maksimilasti vettä oli yli 13 litraa, mikä mahdollisti vapaamman reittivalinnan ja helpotti varautumista esim. sään huononemiseen ja saareen jäämiseen.
Alkoholista kirjoitin jo aikaisemmin ja sen minimointi matkalla johtui suoraan palautumisen edistämisestä. Alkoholi sekoittaa sokeriaineenvaihduntaa ja ohentaa yöunia, jolloin kahdeksan tunnin unista palauttavaa on ehkä vain puolet. Mukana oli 0,5 litran viskipullo, josta maistelin pari paukkua joskus lämmikkeeksi tai lepopäivän aattona. Olutta join retken aikana muutaman kerran muutaman illassa, yleensä lepopäivinä.
Mukaan olisi voinut ottaa enemmän proteiinipitoista syötävää kuten patukoita lihaskatoa ehkäisemään, mutta keho toimi ja tuntui palautuvan neljä viikkoa näilläkin eväillä.
Suodatinkahvi on maistunut viime viikkoina ehkä paremmalta kuin ennen retkeä. Jatkossa pikakahvi saa jäädä painoa minimoiviin suorituksiin.
Suunnistaminen
Katsoin reitin yleensä edellisenä iltana, kun seuraavan päivän sää alkoi olla selvillä. Reitti pyrki olemaan mahdollisimman suora, mutta myös huomioimaan sopivat huoltopaikat ja retkeilyrakenteet. Kertasin reittiä vielä aamupalan yhteydessä. Suunnistamisen tein enimmäkseen maastokartoilla silloin kun se oli mahdollista, mutta jotkut pätkät oli mentävä tiekartaston laminoiduilla sivuilla, joissa sentti kartalla oli 2km maastossa. Yleensä otin noin-kompassisuunnan eli vaikka 330, joka oli päivän keskimääräinen etenemissuunta ja seurasin sitä aallokossa kansikompassista. Joskus aallokko ja saaristo vaikeutti reitin ja sijainnin hahmottamista, jolloin kaivoin sijainnin esille GPS:llä ja tarkensin lähimpiin saariin. Harrastin aika raakaa suunnistusta, mutta toisaalta en tehnyt suunnistamisessa suuria virheitä ja reitin valinnassakin vain sen kerran Uudestakaupungista lähtiessä.
Motivointi/psyykkaaminen
Motivoinnista ja asennoitumisesta kirjoittelin jo maalipäivityksessä. Usein tiesin ja päätin seuraavan päivän leiripaikan jo edellisenä iltana. Päivälle oli hyvä asettaa jokin tavoite, joka mielessä toiminta päivän aikana oli tehokkaampaa eli esim. taukojen määrä ja pituus pysyivät järkevinä. Jos reitillä oli jokin kiinnostava ranta tai varsinkin autiotupa eli laadukkaampi lepopaikka ja nopeampi aamulähtö, olin valmis melomaan esim. 5-15km kilometriä pidemmän päivän. Melontapäivän pituuteen vaikutti eniten kuitenkin sää. Hyvällä kelillä oli mukavampi venyttää päivää.
Mieli pysyy hyvänä ravinnolla ja riittävällä nesteytyksellä. Rankemmissa oloissa eli aallokossa suunnittelin usein päivän etenemistä ääneen. Kerroin, mitä teemme seuraavaksi ja mitä asioita melomisessa ja retken teossa täytyy nyt huomioida kuin mukana olisi ollut kaveri. Tämä tuntui lisäävän keskittymistä ja pärjäämistä stressaavassa ympäristössä.
Pisimpinä päivinä ja etenemisen tuntuessa raskaalta, kun kajakissa täytyi jaksaa istua pitkiä pätkiä, käytin mielikuvitusta matkaa keventämään. Meloin täydellä vesilastilla Vaasan Vaskiluodon leirintäalueelta illan leiriin Västerön eteläkärjen autiotupaan yhteensä 45km ilman maataukoa. Kevensin melonnan rasitusta nauttimalla matkalla pientä syötävää, hörppimällä urheilujuomaa ja kuvittelemalla kaikkea mieltä kiihottavaa, mikä sai testot kohoamaan.
Stressi
Stressiä reissun onnistumisesta tunsin eniten alkumatkasta, kun vastatuulet jatkuivat ja 50km päiväkeskiarvotavoitteesta jäätiin yhtenään. Toisaalta tiesin, miten monella muullakin pisimmät melontapäivät olivat tulleet vasta puolivälistä eteenpäin, kun keho on sopeutunut tekemiseen.
Stressaavin melontakeli oli kova tuuli ja sivuaallokko, joka vaikeutti suunnan pitämistä ja vyörytti aaltoja syliin. Jonkin verran luovin, mutta usein pyrin pitämään kompassisuuntaa ja huomioimaan aaltojen tulon. Karikoiden ja matalikoiden läsnäolo oli stressaavaa. Jokainen kivi ei näy GPS:llä ja joskus paljaalla silmälläkin vasta, kun olet kohdalla.
Kaikista riskeistä en nauttinut, mutta päivän päätteeksi olin aina tyytyväinen, että matka oli edennyt.
Riskit
Etukäteen kartoittamani todennäköisimmät matkalla koettavat riskit olivat seuraavat:
- kajakilla kaatuminen/pelastautuminen. Kuivapuku olisi pitänyt tarvittaessa lämmön päällä. Mukana oli lisäksi melakelluke ja pumppu. Kajakkiin nukahtaminen ei ollut todennäköinen vaihtoehto, koska en aikonut meloa liian väsyneenä. Varapuhelin oli kuivasäkissä minigrip-pussiin pakattuna. Moni matkaa seurannut oli ollut huolissaan kaatumisen suhteen, mutta itse en kokenut ottaneeni montaakaan liian suurta riskiä esim. selkien ylityksessä. Olin yleensä maissa, kun keli kävi rankaksi.
- kolaririski muiden vesialusten kanssa. Vähensin riskiä olemalla aina valppaana ja huomioimalla esim. auringon sijainnin silloin, kun lähestyvä vene tuli aurinkoa kohti. Meloja on niin pieni objekti merellä, ettei huomatuksi tulemiseen kannata koskaan luottaa, vaikka käytössä olisi hyviä valoja ja kirkkaita värejä. Lähin kolaritilanne oli Tirmosta Emäsaloa kohti meloessani. Meloin väylän pohjoista reunaa, kun oikealta etuviistosta eli rannikolta tuli katettu moottorivene, jonka reitti kulki kaartaen kohti kajakkiani, eikä kuski osoittanut huomaamisen merkkejä. Nostin melan ilmaan toisesta päästä ja huidoin laajassa kaaressa. Veneilijä huomasi ja koukkasi vähän sivuun ja ohitus sujui turvallisesti.
- palovammoilta esim. kiehuvasta vedestä vältyin käsittelemällä keitintä ja kuumaa vettä aina varoen ja siirtelemällä kattiloita aina Trangian otekahvalla.
- viilto- ja pistohaavat teräaseista. Keskityin polttopuiden tekoon ja käsittelin kirvestä ja puukkoa varoen. Ensiapulaukku oli aina päiväsäkissä päällimmäisenä ja helposti saatavilla.
- loukkaantuminen horjahtamalla/liukastumalla rannassa/leirissä. Vähensin riskiä liikkumalla valoisaan aikaan ja hyvillä kengillä. Reissun ainoa kaatuminen tapahtui viimeisellä maatauolla, mutta sain tukea kajakista ja rannan kivistä.
- melonnasta aiheutunut rasitusvamma, joilta vältyin kuulostelemalla kehoa, venyttelemällä ennen ja jälkeen melontapäivän, käyttämällä rakkolaastaria, käymällä hierojalla, kun sellainen onnistui ja pitämällä melontakädet puhtaina. Melojan olkapäät pysyvät helpommin ehjinä, kun kämmentä ei päästä kehon taakse.
- ruokamyrkytykseltä vältyin panostamalla riittävään hygieniaan tiskaamalla, käsidesillä ja säilyttämällä ravintoa asianmukaisesti.
- sääriski olisi voinut pahimmillaan estää etenemisen ja lykätä maaliintuloa. Vaarojen välttämiseksi päätin matkalla, etten liiku yli 7 metrin tuulissa ja olin etukäteen valmistautunut melomaan hyvällä säällä pidempiä päivämatkoja, vähemmän pysähtyen ja tarvittaessa yöllä. Hyvä fyysinen toimintakyky on arvokasta pääomaa myös luonnossa liikuttaessa.
Rannikon henkiset jäljet
Avun saamisen suhteen merimaisemaa voi verrata tunturierämaihin. Yksinmeloja on rannikolla hädän hetkellä pahimmillaan tuntien päässä pelastajista, vaikka etäisyys lähimpiin asutuksiin on kilometreissä Lappia pienempi. Asian tiedostaminen lisäsi skarppaamista.
Suuremman fyysisen suorituksen jälkeen koittaa aina euforia ja pitkään valmistellun tavoitteen saavuttamisen tuottama tyytyväisyys. Fyysistä ponnistelua seurasi jälleen rauha. Meri laittoi miehen ja mielen paikalleen. Reissua seuranneiden onnittelut tuntuivat maalissa hyvältä. Melonta meni putkeen ja tehdyt pohjatyöt osoittautuivat riittäviksi. Onnistuminen ja jaksaminen toivat positiivisen tunteen pystyvyydestä. Olen nyt vahvempi henkisestikin. Heitin itseni uuteen tilanteeseen ja selviydyin siitäkin.
Kaskista lähestyessä erään aallon lähes kaataessa tuumasin, että on parempi, ettei äiti tiedä, missä oloissa poika seikkailee. Aallokossa jotain pidempää selkää ylittäessä tiedostin, että lähimpään rantaan on 4-5km matkaa, mutta pelkäämisen sijaan tieto sai vain keskittymään enemmän. Olen kuullut kokeneemmilta melojilta, että henkinen väsyminen lisää kaatumisen todennäköisyyttä. Kun ihminen hyväksyy ajatuksen kaatumisesta, hän ei enää yritä estää sitä yhtä aktiivisesti. En alkanut uhriksi ja ehkä mukana oli vähän onneakin.
Tähän suoritukseen oli lähdettävä tavallista nöyrempänä, muttei nöyristellen, koska luonnolla oli suurempi vaikutus lopputulokseen. Etukäteen 55,4km jokaisena melontapäivänä olisi kuulostanut hurjalta ja yläkanttiin asetetulta tavoitteelta, mutta suorituksen jälkeen olin varma, että tarvittaessa matka olisi voinut onnistua monta päivää nopeamminkin. Kaikkien projektia edeltäneiden vaivojen ja takaiskujen jälkeen havaitsin jälleen, että suurin osa rajoituksista tulee ihmisen omasta päästä. Ihminen kykenee aina enempään kuin luuleekaan.
Yksin oleminen ei tuottanut vaikeuksia. Huomasin pyrkiväni aktiivisemmin ja rennommin juttusille, kun näin ihmisiä rannoilla ja satamissa. Olin tavallista sosiaalisempi ja positiivisempi. Muistan naureskelleeni hierojalle Kokkolassa, että olen viime päivinä jutellut enemmän aalloille ja linnuille kuin ihmisille.
Matkalle ei ollut mitään henkisiä tavoitteita, mutta odotin pitkältä luontoretkeltä positiivisia vaikutuksia. Odotin myös, että fyysisellä rasituksella olisi vaikutusta mielialaan ja matkalla koettuihin tunnetiloihin. Pitkissä fyysisissä suorituksissa väsymys on aina vahvistanut tuntemuksia. Pitkällä matkalla on aikaa ajatella elämää. Laitoin matkalta joitain viestejä tärkeille ihmisille elämän varrelta. Huomasin matkalla fiilisten vaihtelevan enemmän sään kuin rasituksen mukaan. Kerron seuraavan kokemuksen myös siksi, että miesten on hyvä puhua näistä asioista enemmän. Apua saa haettaessa eikä yksin kannata jäädä synkistelemään.
Lähdin Rymättylän lepopäivältä melomaan kuurosateiseen aamuun ja pääsin saaren suojasta avoimemmalle vedelle ja kulkemaan sivumyötäiseen tuuleen, mikä oli reissun tässä vaiheessa vielä harvinaista herkkua. Ajatukset kulkivat vanhaan rauhanturvaajakaveriin, jonka kanssa olimme tehneet mission jälkeen pari metsästysreissua ja pitäneet muutenkin yhteyttä. Kaveri olisi varmasti ollut lähtörannassa saattamassa matkalle, mutta hän lähti yllättäen tästä maailmasta muutamia vuosia sitten joukkotapaamisemme jälkeisenä päivänä oman käden kautta ja kenellekään kertomatta. Oli mukavaa, kun kaverin sisko halusi tulla saattamaan melojaa matkaan. Yhtäkkiä siinä pilvisen melontapäivän alussa tuli kaveri mieleen ja saatoin kuulla hänen kommentoivan melontareissua tutulla äänellään ja hänelle ominaiseen tyyliin: ”Oot siä hullu ukko, khähähähää!” Tuli aivan hirveä ikävä. Taivaalta ripsi ja silmät alkoivat vuotaa. Ihminen on onnekas, kun saa tuntea kaikki tunteet.
*****
Olin jo kirjoittanut edellisen, kun uuden polven UFC-ottelija oli kohdannut vastaavaa ja otti asiaan kantaa viime lauantaina voittoisan ottelunsa päätteeksi.
Rannikon melonta suorituksena
Valtaosa (83%) rannikon meloneista on miehiä. Ja missä on miehiä, siellä on aina kilpailua. Joillekin rannikonmelojille on tärkeää laskea melontapäiviä ja tehdä vertailua muiden suorituksiin. Toimintaympäristö on kuitenkin meri ja kesät eivät ole veljeksiä keskenään. Sinivalkonauhan järjestävä taho ei pidä ääntä reittiennätyksestä (n. 2,5 viikkoa), koska suorituksesta ei haluta tehdä terveyttä vaarantavaa riskipeliä, mikä on oikein. Oma 28 päivän ja 23 melontapäivän suoritusaika on käsittääkseni nopeammasta päästä. Olin lähtöhetkellä 42,5-vuotias. Keskimääräinen rannikonmeloja on vähän tätä vanhempi, joukossa on yli 60-vuotiaitakin. Keskimääräinen retken kesto on noin 1-1,5kk ja moni pilkkoo suorituksen useampaan osaan eli kaikki eivät melo rannikkoa kerralla. Virallista sinivalkonauhan suoritusaikaa onkin aina kukin kalenterivuosi. Tämän vuoksi pelkkä melontapäivien lukumäärän vertailu suorituksen vaativuutta mittaillessa on vähän tyhjää. Eihän Tour de Francekaan olisi suorituksena yhtä legendaarinen, jos 11 pyöräilypäivän jälkeen pitäisi kahden viikon kotitauon ja jatkaisi toisen puolikkaan tuoreilla koivilla. Rannikonmelonta on fyysinen suoritus ja sitä rankempi, mitä lyhyemmässä ajassa sen kauhoo lähdöstä maaliin. Olin matkalla 28 päivää, joista meloin 23, mutta mielestäni suoritus, jossa melotaan esim. 26 päivää putkeen ilman välipäiviä, on rankempi, vaikka keskimääräinen päivämatka olisi vähän lyhyempi.
Matkalla ajattelin, että nopeampi suoritus esim. kolmessa viikossa tarkoittaisi omalla taitotasolla riskienottoa ja vaatisi turvallisuussyistä mukaan parin, kun suorin reitti on usein kaukana rannoista, mutta sellainen olisi omalla fysiikalla tehtävissä viimeistään unista nipistämällä. Pidin matkalla viisi lepopäivää, kun ennakkoon olin asennoitunut noin kolmeen eli harvemmin kuin kerran viikkoon. Arvelin etukäteen, että pisin melontapäiväni voisi olla jotain 80-100km välillä, mutta lopulta aikataulu ei pakottanut tällaiseen venymiseen.
Jotta asia ei jäisi epäselväksi, arvostan kaikki rannikonmelojia ja katson kaikkia kokeneita merimelojia ylöspäin. Luokittelen itseni nyt merimelojaksi, mutta kokemus tulee vasta merellä hankittujen taitojen ja siellä vietettyjen tuntien ja viikkojen myötä. Purjeveneily on kotimaankin kovassa kelissä varmasti rajua, mutta kyllä 25-kiloisen putkilon hallinta yksin keskellä korkeita aaltoja ja tuulenpuuskia on miesten hommaa.
 |
| Kajakin palautus Klaukkalaan. Kiitos! |
Mitä seuraavaksi?
Tätä kysymystä saa kuulla usein ja kerron mielelläni ajatuksista ja kaiken kokoisista tavoitteista, joita olen pyöritellyt. Tavoitteet tekevät liikkumisen aina mielekkäämmäksi ja laittavat juoksemaan sateessakin. Lenkin jälkeen harvemmin harmittaa.
Pitkät melontavaellukset eivät varmaan jääneet tähän. Joillakin melontainto on hiipunut rannikon suoritukseen. Itse tunsin saavani melontaan kipinää, vaikka tonnari eli vähintään 1000km kaudessa saattoi jäädä viimeiseksi. Haluan liikkua ja retkeillä myös esim. pyöräillen ja tuhat kilometriä vesillä on ajallisesti ainakin vielä aika iso pala nipistettäväksi kesästä, perheeltä ja muusta elämästä. Saatan meloa Vuoksennauhan reitillä Nurmeksesta Lappeenrantaan (n. 450km) joskus lähivuosina, kun perhetilanne sallii ja vaimo innostuu mukaan retkelle. Jos vielä joskus melon koko Suomen rannikon, retki menee todennäköisesti vaimon kanssa ja retkimoodilla eli pari viikkoa hitaammin. Vähän kutittelisi myös Ahvenanmaan kierto jossain aikarajassa.
Aikaisempienkaan fyysisten haasteiden suhteen en ole jäänyt hinkkaamaan samaa suoritusta. Jokainen projekti on omansa ja haluan jatkossakin shoppailla ”elämän karkkikaupassa”. Kehohan taipuu kaikkeen, mihin sitä sopeuttaa ja mihin mieli keksii mennä. Isommista seikkailuista Etelänavalle hiihto on ollut vuosia unelma, jonka taloudellinen hintalappu on vielä liikaa. Suomesta ja muista Pohjoismaista löytyy kuitenkin riittämiin paikkoja ja reittejä vaativiinkin seikkailuihin. Joku parin viikon vaellus toteutunee kävellen tai hiihtäen lähivuosina. Vuoristokin on vielä kokematta ja vertautuu mielessäni avomereen, missä fyysinen kunto on avuksi, mutta tavoitteen saavuttaminen on pitkälti kiinni luonnosta.
Suurempien seikkailujen ei tarvitse olla aina sooloja, vaan olen myös kiinnostunut osallistumaan retkikuntiin, joissa on samanhenkistä ja kovakuntoista porukkaa, jolla on retkeilytaidot hallussa. Seikkailu-urheilu on myös ruokalistalla ja pidemmät kisat edelleen kokematta. Haluaisin myös tutustua lähivuosina purjehdukseen osana useampihenkistä miehistöä. Yhteydenotot saa laittaa Instagramissa @haaste_mies tai osoitteeseen etunimi piste sukunimi @gmail.com.
 |
| Työmatkalla |
Lähivuosien pyöräilytavoitteet ovat Suomen levein kohta Ilomantsin Möhköstä Vaasan torille, noin 530km vuorokaudessa. Idean reitistä ja aikatavoitteesta hahmottelin koronakesänä, kun pyöräilin kevään ultrahiihtopohjilla pidempiä matkoja monen vuoden tauon jälkeen. Toinen, yli 10 vuotta mielessä pyörinyt pyöräilyhaaste, on Styrkeprøven eli 560km kuntoajo Trondheimista Osloon yli Keski-Norjan ylängön. Tällainen tavoite laittaisi panostamaan enemmän pyöräilyyn jo talvikaudella.
www.styrkeproven.no/
Rannikon meloneena olen nyt sinivalkonauhamelojien porukassa, joita olen aina arvostanut. Vuodesta 1997 lähtien ennen starttiani 141 ihmistä oli suorittanut virallisen sinivalkonauhan.
Seuraava sakki, johon saatan lähivuosina pyrkiä, on Partalansaaren ympäri yksin soutaneiden porukka. Soudin Sulkavalla kirkkoveneluokassa vuonna 2005 ilman erityisempiä kestävyystreenejä. Seurasin silloin maalialueella tervaskantoja, jotka vertailivat soutukokemuksiaan. Ehkä pian minäkin. Sulkavan yksikkösoutu olisi taas uusi mielenkiintoinen aluevaltaus, joka sujuu kuitenkin pitkälti samalla pohjatreenillä kuin nämä pidemmät melonnat. Sisäsoutulaitehan kotoa jo löytyy. Täytynee alkaa vakavammin katsella vuokraveneitä ja jutella vaimon kanssa seuraavan kesän aikatauluista. www.suursoudut.fi/fi/etusivu/
Joillekin armeijakokemukset, nuoruuden penkkitulos tai kymmenen vuotta sitten juostu maratonennätys ovat mieleen jääneitä venymisiä ja saavutuksia, joita muistellaan säännöllisesti ja joilla ihminen määrittää itseään. Kerään urheiluprojekteilla kokemuksia, elämyksiä ja kohokohtia, joita ja joiden yhteydessä tavattuja ihmisiä on mukava myöhemmin muistella. Sitä enemmän pidän seuraavien tavoitteiden hahmottelusta, vapaasta ideoinnista, harjoittelusta niitä kohti ja itse suorituksesta, joka on aina juhlahetki. Retken pisimpänä melontapäivänä Oulunsalosta Kuivaniemen edustalle Ryöskärinkallalle pohjilla oli väsymystä ja puutunutta pakaraa, mutta tiedossa myös, että jäljellä olisi enää viimeinen melontapäivä Tornioon. Päivän leiriin oli ehkä kymppi jäljellä, kun muistan hetken ja mieleeni nousseen ajatuksen: ”Tää on mun juttu!”
Vielä ehtii tehdä vaikka mitä ja kunnossa onkin hyvä pysyä, kun haaveissa on päästä aikanaan viemään lastenlapset Lapin vaellukselle. 104-vuotiaana kuollut Arvo Ylppö veti kuulemma kymmenen leukaa vielä viimeisinä vuosinaan. Siinä on ihmiselle esikuvaa.
Kommentit
Lähetä kommentti