Rannikkomelonnan jälkilöylyt
Melonnan päättymisestä on jo reilut neljä viikkoa. Jatkoimme perheellä Lapin lomalle kahdeksi viikoksi. Palautuneelta tunnuin jo seuraavalla viikolla. Vaimo totesi maaliintulon jälkeisenä päivänä, että olet varmaan väsynyt, kun suunnittelimme menoja, johon totesin, etten ole erityisen väsynyt, kun olinhan pitänyt lepopäivän ennen Tornioon saapumista. Matkalla palauduin mielestäni hyvin jokaisesta noin 50km päivästä ja pisimpien yli 65km päivien jälkeen osuneet lepopäivät tuntuivat hyvältä. Pahiten rikki olin retken kolmannen päivän jälkeen, kun olin tullut kolmessa päivässä Virolahdelta Helsinkiin 167 kilometriä, joista 66km viimeisenä päivänä vähillä yöunilla. Ennen retkeä olin melonut keväällä vain neljänä päivänä yhteensä 81,3km. Luotin kuitenkin pohjatreeniin ja kehon sopeutumiskykyyn. Kaikilla rannikkomelojilla kunto on noussut ja päivämatkat pidentyneet viikkojen kuluessa. Facebook muistutti kesken suorituksen vuoden takaisesta päivityksestä: 3.6.2021 "Tuomas-...