Tekstit

Rannikkomelonnan jälkilöylyt

Kuva
Melonnan päättymisestä on jo reilut neljä viikkoa. Jatkoimme perheellä Lapin lomalle kahdeksi viikoksi. Palautuneelta tunnuin jo seuraavalla viikolla. Vaimo totesi maaliintulon jälkeisenä päivänä, että olet varmaan väsynyt, kun suunnittelimme menoja, johon totesin, etten ole erityisen väsynyt, kun olinhan pitänyt lepopäivän ennen Tornioon saapumista. Matkalla palauduin mielestäni hyvin jokaisesta noin 50km päivästä ja pisimpien yli 65km päivien jälkeen osuneet lepopäivät tuntuivat hyvältä. Pahiten rikki olin retken kolmannen päivän jälkeen, kun olin tullut kolmessa päivässä Virolahdelta Helsinkiin 167 kilometriä, joista 66km viimeisenä päivänä vähillä yöunilla. Ennen retkeä olin melonut keväällä vain neljänä päivänä yhteensä 81,3km. Luotin kuitenkin pohjatreeniin ja kehon sopeutumiskykyyn. Kaikilla rannikkomelojilla kunto on noussut ja päivämatkat pidentyneet viikkojen kuluessa.   Facebook muistutti kesken suorituksen vuoden takaisesta päivityksestä:   3.6.2021   "Tuomas-...

Ryöskärinkalla - Tornion Pukulmi 54,73km

Kuva
Melontapäivä 23, retkipäivä 28 Retkipuuro Start Heräsin jo aikaisemmin, mutta nousin kellon soitosta kuudelta, keitin vedet ja lämmitin vähän kamiinaa. Normaaliin aamurutiiniin kuului keittää 25-3 Trangian iso täysi kattilallinen, josta kaadoin ensin 0,5L puurovettä pienempään kattilaan, sitten muutama desi metallimukin aamupikakahviin, puolilitraa lounasta tekeytymään ruokatermariin ja loput vedet 0,5 litran juomatermariin. Olin tehnyt seuraaville kodan käyttäjille puut valmiiksi lepopäivänä. Siivoilin ja pakkailin rauhassa, venyttelin paikat rauhassa kahteen kertaan läpi ja kirjoitin vielä lyhyesti vieraskirjaan. Onneksi kaikissa reissun tuvissa oli myös kynä, koska itseltä se oli jäänyt kotiin. Laitoin rannasta vielä viestin Yoga Nordicille ja pyysin välittämään blogin linkin suosikkijoogaohjaajalleni, jonka tunneilla olen käynyt siitä asti, kun aloin kuntouttaa selkää hot yogalla ja valmistautua elokuun 2018 Lahti-Jyväskylä-melontaan tammikuussa 2017. Joogasta on ollut apua niin fy...