Vuosaari - Skorvan, Kirkkonummi 44,1km

Melontapäivä 4, retkipäivä 5





Toisten on tehtävä töitä, joten pääsin melomaan Vuosaaresta vasta puoli kolmelta. Käytin jonkun kokouskeskuksen matalampaa laituria pakkailuun. 

Nollasin gepsin ennen lähtöä, mutta huomasin vasta parin kilometrin kohdalla, että se näytti mahdottomia lukemia, jiten nollasin uudestaan. Rannetietokone kertoi lukemat, joten gepsin päälle voi lisätä 2,1km. Päivän saldo siis 44,1km.

Päivän saldo 44,1km


Tuuli oli 5-7 metriä lännestä. Alkumatkasta piti korjata aukkopeittoakin, kun sivuun oli jäänyt pieni kupru, josta vesi pääsi sisään. Jotta säätäminen olisi jatkunut, könysin Vallisaaren rannassa maihinnoustessa lonkan märäksi. Vetäisin muussin termoksesta jatkoin matkaa kovenevaan länsituuleen. 

Iso kirkko

Vallisaaren tauko

Se on kaukana vielä

Sain elää seuraavaan päivään 



Silja Line lähti juuri Katajanokalta ja kääntyi tietenkin samalle väylälle Suomenlinnan viereen. Töräytti kerran, kun kauhoin ristiaallokossa alta pois. Pari teinityttöä oli linnoituksen ampuma-aukossa ja vilkutti, kun huikkasin, että perästä tulee toinen vähän isompi alus. Jäivät kikattelemaan. Ei ollut edes lähellä!

Useampi aalto nousi kyljestä syliin, kun pyrin pitämään suunnan lounaassa. Tauolta oli vielä 29km Skorvanille. Saaret rauhoittivat aallokkoa. Pidin yhden suklaapatukan pituisen kelluntatauon. Muutama kilometri ennen päivän päätöstä näin kesän ensimmäisen untuvapallon, sorsanpoikasen.


Skorvan

Tarppi 2.0


Asensin tarpin katokseksi tulevaa sadetta varten. Sekin meni säätämiseksi ja sain yhden kulman repäistyä. Leiri nousi ja ruoka valmistui ja elämä alkoi taas voittaa. Mieltä piristi pari viestiä ja kommenttia matkaa seuraavilta. Kiitos.

Nukuin kotona kaksi yötä tässä välissä. Eihän tämä ilmapatja Tempuria voita, mutta kyllä tässäkin palautuu. Hankin rannikonmelontaa varten jo pari vuotta sitten Expedin Synmat 7 MW regularin, joka on 65cm leveä, 7cm paksu ja 183cm tms. pitkä. Nukkuminen onnistuu kaikissa asennoissa.

Kotona oli mukavaa, eikä visiitti vähentänyt ikävää. Kaikki säätäminenkin meloessa laski tunnelmaa, mutta tiedostan sen kuuluvan nyt kuvioon. Muutaman retkipäivän jälkeen ollaan taas hyvissä rutiineissa.

Huomenna jatketaan sateessa ja tuulessa yli Porkkalanniemen selän, jonka ylitys osunee päivän pienimpiin tuulilukemiin. Leiriin sitten johonkin monista vaihtoehdoista, ehkä jopa leirintäalueelle kuivattamaan kamoja. Jää nähtäväksi. Perjantaina paistaa taas aurinko!


Päivän reitti kartalla:

Lounastauko Vallisaaressa

Vallisaari-Skorvan




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rannikkomelonnan jälkilöylyt

Lehmäsaari - Sandö, Loviisa 44,62km

Ryöskärinkalla - Tornion Pukulmi 54,73km