Lepopäivä Taipaluksen mökillä

Lepopäivä 2, retkipäivä 11, melontapäiviä 9

Palautumispäivä on mennyt lepäillessä, otin kahdet päiväunet. Kävin kävelemässä ja venyttelin vähän. Ruokaa on joutunut työntämään koneeseen. Nautiskelin auringon lämmöstä ensi kertaa paidatta. 

Sellainen miete oli ensimmäisellä viikolla, että eteneeko kesä melonnan aikana? Etelässä kesä on oman kokemuksen mukaan yleensä noin pari viikkoa Oulua edellä, joten pohjoisen luonto voi olla samoilla kohdilla, kun melonnan ensimmäisellä viikolla Suomenlahdella.

Hankin seikkailuhatun tätä ja tulevia retkiä varten. Etuna Särmä TST M04-aavikkohatussa on lierit, jotka suojaavat kasvoja, korvia ja niskaa auringolta ja pitävät hyttysverkon irti ihosta. Vahasin sen ennen reissua g-1000 mehiläisvahalla kahteen kertaan, mutta viime torstain myräkän perusteella kolme kerrosta olisi ollut parempi. Toisaalta vähempi vahaus pitää hatun hengittävänä. Vaalea väri on valittu hellekelejä ajatellen.

Kommenteissa kyseltiin ruokapuolesta.

Pakkasin kajakin kyytiin neljä säkillistä kuivattua/pussitettua muonaa. Samaan muotoon kuin tunturivaellukselle eli säilyvään, keveään, pieneen ja edulliseen. Lähtörannassa oli kyydissä ruokia, joita aion syödä Oulun jälkeen. 

Menen suorinta reittiä, kun pystyn. Tähän mennessä heitot suunniteltuun ja laminoituun karttaan piirrettyihin ovat tulleet tuulten vuoksi eli väkisin en puske vastaiseen, mutta lyhyen matkan tai osan päivästä olen siihen valmis.

Havaintoja tuulen vaikutuksesta matkavauhtiin.

Suomenlinnasta lähtiessä 4. melontapäivänä oli 7 metrin itätuuli ja kulkusuunta lounaaseen. Kelluntatauolla kajakki kulki pelkällä tuulella 3km/h. 7m/s vastaiseen käytin noin tunnin 5km selän ylitykseen, kun suunnilleen samalla powerilla etenisin tyynessä >8km/h. Lähtökohtana on päästä mahdollisimman vähillä kilometreillä perille. Koska melon yksin, kaikkein kauimmat suorat jäävät kehnommalla kelillä tekemättä ja puikkelehdin silloin saarten ja rantojen tuntumassa.

Omaan valmistautumiseen ja asennoitumiseen vaikuttaa vahvasti aikaisempi urheilukokemus, jonka juuret ovat voimailussa ja edenneet siitä ultraurheilun puolelle. Viime vuosina on tullut retkeiltyä enemmän, joten valmiudet pitkälle meriretkelle olivat olemassa. Oikeastaan etukäteen ainoa heikompi osa-alue oli itse merimelonta, ja sitähän tässä koko ajan opitaan. 

Sekin oli etukäteen kutkuttavaa, etten ole nähnyt Suomen rannikkoa paljonkaan veneillen tai meloen. Rannikosta oli ehkä 95% tuntematonta ennen tätä reissua. Meidän suvussa ei ole purjevetelehtijöitä, ja omat veneilyt ovat olleet lähinnä soutelua sisävesien mökkirannassa. Tässä matkan aikana olen katsellut purjeveneitä ja jututin erästä pariskuntaa Gunnarsörarnalla. Olisi hienoa opetella purjehtimaan ja viedä perhe vaikka pariksi viikoksi Ahvenanmaan ja Turun saaristoon. Ehtiihän tässä vielä, ja jostain kansalaisopiston kurssista voisi aloitella. Pariskunnan mieskin oli entinen moottoriveneilijä ja sittemmin itseoppinut purjehtija. Kaikki moottorivehkeet eivät ole oikein koskaan kiinnostaneet, vaan olen nauttinut kulkemisesta lihasvoimin. Toinen haave on ollut purjelautailun opettelu, mutta sillä ei juuri matkusteta/retkeillä. Lajiin tutustuin parina päivänä Korfulla aikaan ennen lapsia.

Meloessa on ollut aikaa ajatella tuleviakin seikkailuja ja yksi sellainen voisi olla retkipyöräillä Suomi idän kautta ympäri tai ainakin Nuorgamiin. Noin satasen päivät pitäisivät matkan retkenä eikä liikaa suorittamisena, eikä lepopäiviä olisi pakko pitää. Kelin ym. syiden puolesta aikatauluun on tietenkin hyvä jättää vähän liikkumatilaa, kun lomastahan siinäkin on kyse. Jos vertaa rankkuuteen ja päivän ajankäyttöön, n. 50km melonta on oman kokemuksen mukaan suunnilleen yhtä kuluttavaa kuin 150km pyöräily retkivauhtia. Kun laskee pyöräilyvauhdiksi 20km/h ja tauot päälle, päivä on suunnilleen yhtä pitkä.

Kaveri kyseli Facessa, kuinka paljon nämä ultrat/pidemmät suoritukset ottavat mahasta valmistautuessa ja tuleeko epäuskon hetkiä.

Lähden siitä, että tavoitteen täytyy olla mitattavissa eli siinä on hyvä olla aikaraja. Tavoite ei ole tarpeeksi kova, jos se ei etukäteen yhtään pelota. Sinivalkonauhamelonta neljässä viikossa täyttää nämä kriteerit. Valmistautuminen on ollut tarpeeksi pitkä ja ainahan voisi olla valmiimpi. Sitä hieroessa ja säätäessä saisi menemään kesän jos toisenkin. Tykkään kuitenkin tehdä jonkin suuremman suorituksen parin vuoden välein ja maaliskuun 2020 ultrahiihdon jälkeen löin kalenteriin kesäkuun 2022.

Toinen kysymys oli, mikä ultra on ollut suorituksena ja valmistautuessa henkisesti kaikista rankin. Kaveri on selvästi huomannut, miten pitkät suoritukset menevät aina henkiselle puolelle. Ei auta, vaikka olisi kuinka kiiltävä hiilikuitumela timanttiupotuksin, jos sillä ei halua kauhoa. 

Kaikki ultrat ovat olleet luonnollisia jatkumoja ja entisistä on saanut kokemusta ja niistä on jäänyt jotain lihasmuistiin. En oikeastaan osaa sanoa, mikä olisi ollut erityisen vaativa henkisesti, koska kaikki ovat suoritushetkellä venymistä vaativia. Kova fyysinen treeni on parasta henkistä valmistautumista. Tämä melonta vaatii viikkojen vuoksi kestävyyttä ja kärsivällisyyttä aikaisempaa enemmän. Säätkin sanelevat paljon, mikä on lopulta mahdollista. Juuri nyt näyttää hyvältä.