Karhuluoto - Vähä-Haurunen 43,47km

Melontapäivä 11, retkipäivä 13


Ollaanpa nyt rehellisiä. Mokasin. Aamu lähti hyvin käyntiin ja etenin pitkin Velhovettä, joka on sisämeri Uudenkaupungin luoteispuolella. Käännyin 7km kohdalla itään sen sijaan, että olisin mennyt länteen Suutinrauman sulun kautta ulkomerelle. Totesin ääneen, että seikkailemassahan täällä ollaan, joten päätin yhtäkkiä ottaa tietoisen riskin. Alku menikin kivasti ja pääsin Katarauman sillan alta ja jatkoin lyhyen maatauon jälkeen kohti Kuljua ja ajattelemaani tunnelmallista kanaaliyhteyttä läpi luonnonsuojelualueen ja kohti Hukkuneiden merimiesten muistomerkkiä, joka olisi jäänyt muuten reitiltä sivuun. Vedin lopulta vesiperän, törmäsin sorapenkkaan. Sinivalkonauhasuorituksen on kuljettava yhtenäistä vesireittiä, joten kajakin nosto penkereen yli olisi ollut ratkaiseva virhe. Rehellisyys maan perii ja mitä näitä oli.

Start


Katarauman silta

Maatauko

Suutinrauman sulkuportti



Suunnistus onnistui, suunnittelussa sorruin poikamaiseen höntyilyyn. Jatkossa valitsen tylsän ja varman jännittävän sijaan.

Takaisin sai vääntää yli tunnin vastaiseen tuuleen. Seikkailunhalu maksoi tänään 15km ja reilut kaksi tuntia, joten Torniota kohti päästiin vain reilut 28km.


Tämäkin vielä



Vähä-Haurusen mökki 

Uutinen vuodelta 2017



Lopulta etenin ulkomerellä karikoita kierrellen, joita täällä riittää. Merisumu levisi tienoolle juuri ennenkuin pääsin etukäteen ajattelemaani lounastaukopaikkaan, Vähä-Haurusen hirsimökille. Purkkilounaan ääressä tein uuden suunnitelman. Yötä piti viettää Meri-Rauman ja Olkiluodon välissä, mutta päätin jäädä tähän, nukahtaa aikaisin ja herätä aamuyöstä. Vedän huomenna ison päivän Mäntyluotoon, mistä saan kollegalta kyydin saunaan. Jatkan hyvin huollettuna lauantaiaamuna kohti pohjoista. 


Keräsin yöpymislistaan yhden kohteen lisää;  Vähä-Haurunen kuuluu Selkämeren kansallispuistoon.



Päivän reitti kartalla:

Karhuluoto - ketunlenkki - Suutinrauman sulkuportti

Suutinrauman sulkuportti - Vähä-Haurunen 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rannikkomelonnan jälkilöylyt

Lehmäsaari - Sandö, Loviisa 44,62km

Ryöskärinkalla - Tornion Pukulmi 54,73km